Uskon ihmisiin ja siihen, että olemme oikeassa paikassa oikealla tavalla kuultuina täynnä potentiaalia.
Olemme kaikki erilaisia ja ainutlaatuisia. Sen vuoksi myös valmennus on aina yksilöllinen prosessi.
Tehtäväni valmentajana on auttaa sinua kehittämään työskentelyäsi ja ajatteluasi haluamaasi suuntaan. Suunta voi olla myös yrityksen periaatteiden mukainen ja tehtävänämme on miettiä, mitä se tarkoittaa käytännön tekemisessä, ihan joka päivä.
Ajattelumme jää mielellään menneeseen ja erityisen hanakasti epäonnistumisiin. Tämä ajatusvinouma on usein esteenä muutokselle ja kehitykselle. Valmentajana autan sinua keskittymään vahvuuksiisi ja suhtautumaan asioihin ratkaisukeskeisesti. Valmennuksessa keskitytään tulevaan menneestä oppien. Ei siellä märehtien.
Meillä ei ole enää aikaa ajatella.
Nykyinen työelämä on kiireistä, tapaamisesta toiseen ehtimistä ja suoritekeskeistä kilpajuoksua. Silloin valitettavan usein toissijaiseksi jää keskustelu siitä, mitä olemme, mitä haluamme olla ja mihin olemme menossa. Erityisesti johtamistyötä tekeville oman työn, roolin ja vaikuttavuuden äärelle pysähtyminen on ensisijaisen tärkeää. Autan sinua ja yritystäsi tässä reflektoinnissa.
Johtamistyötä tekevät jäävät liian usein yksin.
Paine hyvälle johtamiselle on suurempi kuin koskaan. Kannan huolta esihenkilöiden ja johtajien jaksamisesta, sillä he jäävät usein yksin johtamisen kehittämisen kanssa. Koulutuksissa opittua ja kirjoista luettua on vaikeaa viedä käytäntöön, koska arki on jo valmiiksi selviytymistä.
Uudenlainen tekeminen vaatii uudenlaista ajattelua, priorisointia ja vuorovaikutusta. Tiimin edessä täytyy näyttäytyä eri tavalla, kun johtaminen muuttuu. Sen vuoksi aloittaminenkin voi olla vaikeaa.
Haluan olla avuksi.
Uskon johtamisessa siihen, että esihenkilön / johtajan ensisijainen tehtävä on auttaa tiimiläisiä onnistumaan. Fokus täytyy olla esteiden poistamisessa ja onnistumisten mahdollistamisessa. Tästä näkökulmasta käsin tutkimme johtamistyötä tekevien kanssa heidän työtään, asetamme tavoitteita sille, pohdimme johtamisen vaikuttavuutta ja ennen kaikkea määritämme sopivia askeleita, joilla muutos herää eloon.
Työtapani.
Pysähdyn valmennettavan maailmaan. Kuuntelen, teen tarkkoja havaintoja, palautan kuulemaani ja tarjoan uusia näkökulmia. Minulle on tärkeää, että jokaisen tapaamisen jälkeen valmennettavalla on selkeä käsitys siitä, mitä tekemällä hän pääsee etenemään kohti tavoitetilaa. Haastan lempeästi ja tarvittaessa potkin persuksille.