Monet johtamistyöläiset, jotka harkitsevat henkilökohtaista valmennusta, ovat ihan aluksi kiinnostuneita siitä, kuinka prosessi lähtee käyntiin. Arvelen, että tarpeellisen selkeyttämisen lisäksi mielessä saattaa pyöriä kysymyksiä siitä, miten työläs aloitus on.
Ymmärrän ja tiedän, että johtamistyötä tekevien kalenteri ja kaista ovat, jos ei nyt aivan täynnä, niin melkein ainakin. Siitä syystä haluan pitää valmennuksen aloittamisen mahdollisimman simppelinä ja helposti lähestyttävänä. Valmennettavan ei tarvitse taipua tiettyihin struktuureihin tai aikatauluihin, vaan ne joustavat valmennettavan suuntaan.
Kuvaan tässä pääpiirteittäin askeleita, kuinka yhteistyö useimmiten lähtee käyntiin ja miten se etenee.
- Ihan aluksi tutustutaan. Erityisesti henkilökohtaisen valmentajan löytymisessä on tärkeää, että kemiat kohtaavat ja vuorovaikutus on luontevaa. Tavallisesti 1-2 noin puolen tunnin juttutuokiota riittää tähän vaiheeseen. Monet ovat hyötyneet jo tutustumistapaamisessa, kun omaa tilannetta pääsee tarkastelemaan ulkopuolisen kanssa.
2. Jos/kun yhteistyöhön päätetään ryhtyä, alkaa määrittely sille, mitä olisi tarkoitus saada aikaiseksi. Tavoitteen tai tahtotilan kirkastaminen voi viedä hetken ja se tapahtuu ensimmäisien valmennus-sessioiden aikana. Tässä muutamia esimerkkejä, millaisia teemoja olemme johtamistyöläisten kanssa muun muassa edistäneet:
- johtamistyön vaikuttavuuden kasvattaminen
- rohkeuden vahvistaminen johtamisroolissa
- ajankäytön järkeistäminen
- urakehitys
- johtamisen kehittäminen haluttuun suuntaan X
Mikä ikinä tavoite onkaan, on aina olennaista selkeyttää sitä, mistä huomaa edistymisen (mittarit). Johtamisen 'hötössä' tämä voi olla hankalaa, mutta ei missään nimessä mahdotonta! Jotta onnistumisen tunteita saadaan aikaiseksi, täytyy olla tietoinen elementeistä, joihin kiinnittää huomiota ja joiden avulla omaa kehittymistä voi seurata.
3. Joskus tähän väliin valmennettava on toivonut tietoisku-henkistä sessiota siitä, mitä hyvällä, ihmisläheisellä ja laadukkaalla johtamisella tarkoitetaan nykypäivänä. Tässä meikäläinen on enemmän äänessä ja tarjoilen ajatuksia, ideoita ja näkökulmia valmentavaan ja palvelevaan johtajuuteen. Tämä sessio voi olla apuna myös kohdassa 2 eli tavoitteiden asettamisessa. Esille nostamistani teemoista saattaa löytyä jotain, mikä resonoi erityisesti ja valmennettava haluaa juuri sellaista toimintaa tuoda omaan johtamistyöhön.
Toisaalta on myös keissejä, joissa valmennettavalla on hyvin kirkas visio siitä, mihin suuntaan hän haluaa toimintaansa viedä tai toimeksiantava yritys määrittää meille esimerkiksi arvojen ja/tai johtamisperiaatteiden mukaisen sapluunan.
4. Jahka on selvinnyt mitä tehdään, päätetään millaiseksi valmennusprosessi muotoutuu: Tapaamisten frekvenssi, välitehtävien luonne ja prosessin pituus.
Huomiona, että valmennuksen ei tarvitse olla tietyn mittainen (esim. 5 session setti) vaan myös jatkuvampi tukitoimi omalle johtamistyölle. Monien johtamistyöläisten kanssa olemme tavanneet jo pitkään säännöllisesti esimerkiksi 4-6 viikon välein. Mikä ikinä palveleekaan parhaiten valmennettavaa!
5. Tapaamiset ovat 75 min pituisia. Niissä tarkastelemme aina sekä ajankohtaisia tilanteita että isompaa kuvaa. Tekemistä ja toimintaa peilataan asetettujen tavoitteiden näkökulmasta.
Mitä tekemällä juuri tässä tilanteessa edistän tavoitettani?
Tuon sessioihin kokemuksestani huomioita ja näkökulmia. En missään nimessä lähde neuvomaan vaan avaan uusia mahdollisuuksia lähestyä erilaisia tilanteita. Monet valmennettavat ovat kiitelleet HR-taustaani ja tarvittaessa voin vetää ihan konsultin hatun päähän ja ottaa valmennettavan niin halutessa kantaa HR-kysymyksiin. Käytännössä jokaisen tapaamisen jälkeen valmennettavalla on kirkas näkemys seuraavista askeleista tai vaikkapa hankalaan tilanteeseen puuttumisesta. Ei pelkkää puhetta, vaan selkeitä tekoja!
Minulle on tärkeintä, että valmennettava pääsee eteenpäin ja vieläpä tavalla, joka tukee tavoitteen suuntaan kulkemista. Lisäksi valmennettava saa pohdittavia teemoja ja tehtäviä tapaamisten välille (jos hän näitä toivoo tai niille on kaistaa).
6. Arvioidaan prosessin onnistumista sovitun mukaisesti. Käydään avointa keskustelua yhteistyön aikana siitä, mikä missäkin tilanteessa palvelee parhaiten valmennettavaa.
Jos sinulla on henkilökohtainen tuki ja valmentaja etsinnässä, tutustutaan. Autan sinua löytämään itsellesi luontaisen tavan toimia ihmisten johtamisvastuussa, syventämään itsetuntemustasi ja toimin peilinä ajatuksillesi, jotta ne saadaan muutettua halutunlaiseksi käytännön tekemiseksi. Laita minulle viestiä tai varaa aika kalenteristani!