Wend.

Kolme ajatusmallia, jotka saa johtamisen tuntumaan tervanjuonnilta

19.6.2024

Otetaan alkuun löysät pois: esihenkilötyö ja johtaminen ovat vaativia tehtäviä. Useampien tahtotilojen yhteensovittaminen, ihmistyö kaikkinensa, ristiriitatilanteiden selvittely ja jatkuva paine paremmalle suoritukselle kuormittaa. Viime vuosina esihenkilöt ja johtajat ovat olleet yhä kasvavan paineen alla: enemmän vähemmillä resursseilla, liiketoimintatavoitteet tuppaavat olemaan koko ajan kunnianhimoisempia ja samaan aikaan vaatimus paremmalle johtamiselle on jatkuvasti vahvemmin läsnä.

Tämä kirjoitus on tarkoitettu kaikeksi muuksi kuin johtamistyöläisten paineiden kasvattamiseksi. Taustalla on nolla prosenttia syyllistämistä tai syytöstä ‘huonosta johtamisesta’. Tämän kirjoituksen tarkoitus on tavoittaa niitä esihenkilöitä, joiden kuormitus on todennäköisesti ollut liian pitkään liian suurta ja sen vuoksi johtamistyö alkaa tuntua enemmänkin rasitteelta. Kuvioon tulee herkästi lievää kyynistymistä, jos silmukka on ollut kireällä kauan.

Johtamistyöläisten kanssa työskennellessä, erityisesti yksilövalmennuksissa, olen tunnistanut kolme signaalia siihen, että johtaminen on vaarassa muodostua pelkäksi rasitteeksi. Jos näin pääsee käymään, kärsii siitä niin esihenkilö itse kuin tiimikin eli koko porukan suorituskyky on vaarassa.

 

Tuntuuko johtaminen tervanjuonnilta?

Nämä kolme signaalia kertoo siitä, että johtaminen tuntuu jo tahmealta:

 

1. Mielessä pyörii tiuhaan ajatus asenneongelmista, alisuoriutumisesta ja tiimiläisten ammattitaidottomuudesta

Kun johtaminen lipsahtaa onnistumisten mahdollistamisen kehikosta siihen, että johtamistoimia laukaisee pääosin virheet tai epäonnistumiset, ollaan jo heikoilla jäillä sen suhteen, että johtaminen voisi olla edes etäisesti innostavaa. Seuraava askel on tavallisesti se, että mielen täyttää ajatukset tiimiläisten asenteista, alisuoriutumisesta ja ammattitaidottomuudesta. Mekanismi on meille ihmisille täysin luontainen: kun homma ei skulaa ja paine on suurta, haluamme löytää syypään jostain sen sijaan, että kiinnostuisimme siitä mikä estää onnistumista.

 

2. Ohjaat toimintaa ohjeilla ja säännöillä. Ja fokus on seurata, että ne toteutuu.

Kiireessä on houkuttelevaa ohjata toimintaa laatimalla tarkkoja ohjeistuksia ja kiristää sääntöjä. Se on helppoa ja nopeaa eikä ketään tarvitse prosessiin sekoittaa. Tiimiläisten tehtäväksi jää vain tehdä juuri niin kuin on käsketty. 

Tässä kuviossa on useampi riski. Johtaminen on jälleen kerran kaukana innostavasta vastuusta kun pääasiallinen tehtävä on seurata ohjeistuksien toteutumista ja reagoida epäkohtiin. Lisäksi tällä metodilla porukka menettää motivaationsa nopeasti eikä tehtäviin sitouduta. Pikemminkin tehdään se, mikä juuri ja juuri riittää. Todennäköisesti esihenkilön mielessä pyörii jotain ‘täällä ei varmaan kukaan tekisi mitään, jos en olisi vahtimassa’ -tyyppistä.

 

3. Tiimiläiset ei tuo omaa osaamistaan tai näkemystään esille. Toivomasi oma-aloitteisuus ja luovuus loistaa poissaolollaan. 

Omistautuneisuuden puute ja tiimiläiset, jotka eivät käytä osaamispotentiaaliaan, näkyy tehottomuutena ja turhautumisena. Sinun saattaa tehdä mieli ohjeistaa hieman lisää ja kiristää sääntöjä, kuten edellisessä kohdassa kävimme jo läpi. 

On hyvin todennäköistä, että esihenkilön/johtajan kuormitus on ollut jo pitkään liian suurta ja onnistumisten mahdollistamisen ajatus on jäänyt taka-alalle. Kun esihenkilöllä kaista on liian täynnä, kärsii monet asiat, jotka ovat potentiaalin valjastamisen kannalta tärkeitä: empatia eli toisten asemasta käsin asioiden tarkastelu, palautteenanto, osallistaminen ja aktiivinen keskustelu. Tiimiläisten luottamus yhteiseen tekemiseen sekä motivaatio tuoda omaa osaamistaan esiin ovat laskeneet.

 

Esihenkilön oma jaksaminen ja hyvinvointi sekä tiimin suorituskyky vaakalaudalla

Jos johtamisvastuu tuntuu rasittavalta ja pelkästään voimavaroja kuluttavalta vastuulta, on todennäköistä että siitä kärsit sinä ja ajan myötä koko johdettava tiimi. 

Jos sinulla jokin näistä kohdista resonoi tai nyökyttelit sisäänpäin useamman kohdalla, on ilmassa riskin merkit sille, että johtamisesta tulee upottava suojuoksu. Tarvitset uusia näkökulmia johtamisvastuuseen ja vaikeiden tilanteiden lähestymiseen. Varmaa on se, että spiraalia on vaikeaa katkaista omin päin. Paineen alla ja kiireessä, ehkä jo vajailla voimavaroilla, on hyvin vaikeaa alkaa yhtäkkiä määrätietoisesti toimimaan eri tavalla ilman tukea ja ratkaisukeskeistä ohjattua reflektointia. 

Oma valmentaja auttaa sinua löytämään ne ajatusmallit, jotka spiraalin ovat aikaansaaneet, tunnistamaan kuormitustekijät työssä ja varmistamaan sopivan kokoiset askeleet kohti motivoivampaa johtamista. 

 

Ota yhteyttä, olen täällä auttamassa sinua.

cross